En varmaan ikinä kyllästy puhumaan uhmaiästä, siitä kyllä riittäisi juttua vaikka useampaankin romaaniin.
Uhma ei pidä taukoa tai odota sopivaa hetkeä, vaan se iskee milloin itse haluaa ja usein juuri silloin, kun haluaisin sen pysyvän kaukana. Toisaalta onko ikinä sopivaa hetkeä kaataa äidin kahvikuppia pöydälle sen vuoksi, että äiti kielsi koskemasta siihen jo ainakin kolme kertaa, tai onko koskaan sopivaa hetkeä heittäytyä keskelle kuraista autotietä parkumaan sitä, kun kengännauhat on solmittu väärin tai haalarin puntti on noussut pari senttiä? Entäs se kun ruuaksi olikin tänään makaroonilaatikkoa eikä Frozen muroja! Tai miksi ihmeessä pesukoneeseen ei saa laittaa vessapaperia/vaippaa/barbeja tai kissaa? Sekin on varmasti iskostettu juurta jaksaen ja rautalankaa vääntäen sinne muistiin ettei vaatekaapista revitä jokaista paitaa ja housua parin tunnin välein pois vain sen vuoksi koska se on kivaa. Kissan raksujakin syödään posket pursuen vain sen vuoksi koska äiti kieltää tekemästä niin.
Leikkipuistossakin voi yllättävän moni asia mennä pieleen vaikka luulisi,
että siellä pidetään hauskaa ja leikitään yhdessä. Keinussa äiti
antoikin hurjat mustekala vauhdit vaikka oltaisiinkin haluttu lepakko
vauhdit jotka lennättää kuuhun saakka. Kiipeän mukaan liukumäkeen mutta
halutaankin laskea aivan yksin, kiipeän takaisin alas niin halutaan
laskea junassa tai sylikkäin. Oli kyse mistä vaan niin aina se pitäisi tehdä toisinpäin.
Isi on sitten aina se kiva. Äiti vaan huutaa ja komentaa, ei ei ei ei. Pitäisi lähteä päiväkotiin tai kauppaan niin eteisen lattialla huudetaan naama vääränä sitä kuinka halutaan isi laittamaan hanskat käteen, isi laittaa myös vetskarin kiinni. Mutta kun isi on töissä, rakas. "Minä en ole sinun rakas enää, olen vain isin rakas". Tästä kun ollaan päästy yli niin ei halutakaan muumi kumppareita vaan kimalle lenkkarit. Pipon väri on väärä ja äiti meni sotkemaan kampauksenkin jo kun laittoi kaulurin kaulaan.
Iltapala pöydässä Henni tuijottaa Helmiä liian pitkään ja siitä seuraa pitkä itku koska 'sisko tuijottaa minua'. Tai puolestaan Helmi laskee kätensä liian lähelle Hennin lautasta ja tyttö rupeaa sätkimään kuin kala kuivalla maalla, peläten tietysti että Helmi varastaa häneltä palan kroisantista tai pari viinirypälettä.
Loppujen lopuksi tiedän kuitenkin, että sen vuoksi lapset purkaavat uhmansa vanhemmille ja usein vielä enimmäkseen toiselle vanhemmista, koska he luottavat ja tietävät, että voivat näyttää tunteensa estoitta ilman seuraamuksia. Toisinaan tekisi kuitenkin mieli työntää pääni tehosekoittimeen jos se vaikka toisi hetken helpotuksen tähän hullunmyllyyn. Uhma on kyllä niin värikäs ikävaihe, että oksatpois! Joskus sitä saa miettiä, että mikä raivohullu sitä on oman ja niin suloisen lapsensa sisään päätynyt, mutta onneksi nämäkin hetket kestävät vain sen hetken ja taas sieltä uhmatuhman takaa se maailman rakkain pieni löytyy ♡
Niin samaa mieltä :'D Niinkun eilen jo puhuttiinkin :D
VastaaPoistaTää on hyvä kirjoitus!
Eilen käytiin kyllä kattava keskustelu aiheesta,voi noita pieniä! :D
PoistaUhma on kyllä vanhempia koetteleva vaihe ja kyllä se pienikin on niin "sekaisin" omasta tahtomisestaan. :) Varmasti ei ole helppoa olla uhmaikäinen. Onneksi se vaihe ei yleensä kestä kauan. Meillä Ainolla nyt uhma ja kyllä täällä välillä revitään hiuksia päästä.:D
VastaaPoistaSitä se kyllä on, eikä tosiaan mikään helppo vaihe itse lapsellekaan. Tämän kun muistaisi aina itsekin. Tsemppiä sinnekin uhmailuihin ;) ♡
PoistaKaikessa kaameudessaan hyvä kirjoitus. Niin totta!
VastaaPoistaKiitos paljon! Onhan tämä aikamoista :D
PoistaHyvä kirjoitus :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaNiinpä, kunpa sen aina uhmakohtauksen sattuessa muistaisikin: uhma on lapselle luonnollinen ja tärkeä kehitysvaihe. Mä revin hiuksia päästäni vähän väliä, varsinkin silloin, kun useammalla lapsella on uhma samaan aikaan. Siinä meinaa saada itkupotkuraivarin sekä lapset että vanhemmat. :D
VastaaPoistaTäällä kuvainnollisesti revitään myös hiuksia ja purraan huulta useamman kerran päivässä,kun nuo tytöt keksivät kaikennäköistä mistä vetästä itkupotkuraivarit. Toisaalta sitä toivoisi että aika kuluisi vuoden tai pari eteenpäin mutta ei sitten kuitenkaan, ovat nämä hetken arvokkaita uhmailuista huolimatta :)
PoistaHyvä ja kuvaava kirjoitus :D
VastaaPoistaVälillä on mukavaa päästellä näitä ajatuksia ulos :D
PoistaIhania esimerkkejä :D Ja niin raivohulluiksi koko perheen tekeviä :D
VastaaPoistaHeh kyllä näin on tai ainakin siltä usein tuntuu:D
PoistaIhan samoja taisteluita meilläkin vaikka ei ehkä glitterikenkien perään vaan pitäisi olla hurjimmat monsteriasut! :D Tsemppiä - kyllä se kohta helpottaa.. Ehkä?! Hahaa..
VastaaPoistaKyllä tää tästä parin vuoden päästä ehkäpä :D Heheh
Poista