Kuinka opettaa lapselle ystävyydestä?

Havahduin tänään aiemmin tilanteeseen, jossa vanhempi tyttäreni ja hänen ystävänsä keskustelivat siitä kuinka autotallissa on mörkö, kuka uskaltaakaan mennä sisään ensimmäisenä.Tapahtumaa ennen olin puolestaan puuttunut tilanteeseen, jossa ystävykset kinastelivat kuka on paras ja nopein potkulautailija. "Minä olen nopeampi kuin sinä, sinä olet vauvapeppu" Riidan poikki saamiseksi, kysyin haluaisivatko lapset kuulla tarinan. Vastaus oli kyllä. Lapset tekivät pienen ringin ympärilleni ja näin ollen kerroin kummituksesta, jonka nimi on paha-mieli. Kummitus ei ole ilkeä mutta pelottelee lapsia vain siksi, koska hän on yksinäinen. Kukaan ei koskaan ottanut häntä mukaan leikkeihin ja tästä katkeroituneena hän kiusaa ja pelottelee muita lapsia. Paha-mieli asuu ulkona olevassa leikkimökissä ja hänet voi sillointällöin nähdä itkemässä leikkimökin pimeimmässä nurkassa. Ensimmäisenä eräs poika sanoi, kuinka hän aikoo ajaa potkulaudallaan kummituksen varpaiden yli jos näkee tämän. Kerroin, että tällaisten syiden takia kummitus juuri vihoittelee lapsille. Kummitus on yksinäinen, ei hän halua olla ilkeä, vaan mielummin leikkiä hippasilla- leikkiä hymyhuulilla muiden lasten kanssa, kukaan ei vain ole koskaan antanut mahdollisuutta siihen. Tähän oma tyttäreni kuin myös seurueen toinen tyttö nostivat kädet ylös ja he totesivat, että he voisivat olla kummituksen ystäviä ja pyytää tätä leikkimään heidän kanssaan. Kehoitin mennä leikkimökin luokse ja pyytämään kummitusta mukaan leikkiin. Yhteistuumin kaikki kolme lasta ryntäsivät mökin luokse ja kutsuivat kummitusta mukaan leikkimään. "Haluatko leikkiä piilosta kummitus? Entä haluatko tehdä palapeliä? Me olemme sinun ystäviä, me emme kiusaa sinua"

Sain äitinä hyvän mielen tästä, jotain oli mennyt perille. Kolme riitapukaria saivat sovun aikaiseksi ja he ainakin osittain ymmärsivät sen, kuinka on tärkeää olla ystäviä, eikä ketään jätetä yksin. Kummitus ei halunnut tulla pois piilostaan mutta lapset leikkivät loppupäivän sulassa sovussa. Nämä ovat niitä hetkiä, joissa koen olevani onnistunut äitinä.