Lapset hoitoon, mamma rimpsalle

Tiiättekö sen fiiliksen kun taapero tuhoaa kaiken mihin pienillä sormillaan koskee, lipaston laatikoista on kaikki tavarat levitetty ympäri olohuonetta, ruoka ei kelpaa tänäänkään vaan se syötetään kissalle ja kun kiellät antamasta kissalle ruokaa niin lautanen tönäistään niin kovin eteenpäin että se tipahtaa pöydältä lattialle ja saat selkä kipeänä hinkata spaghettia lattioilta ja seinästä. Pinna sen kuin kiristyy kiristymistään kun olet kerta toisensa jälkeen käskenyt lapsen omaan huoneeseen leikkimään omilla tavaroillaan mutta lapsi nakkelee leluja seinään ja huutaa kurkku suorana sitä kuinka äiti on tyhmä ja omat lelut on ihan perseestä (ei nyt ihan näillä sanoilla mutta tätä kuitenkin varmasti tarkoitetaan)Nukkumaan meno viivästyy parilla tunnilla koska jatkuvasti on pissahätä joten potalle on päästävä vartin välein, kurkkuakin kuivaa tai sitten huoneesta täytyy käydä hätistelemässä hattivatteja.
Tämä on nyt hieman kärjistetysti selitetty mutta ei tämä kaukaa hae meidän arjesta kun Helmin uhmatuhma pääsee valloilleen. Monesti mietin päivän aikana että kumpa saisin joskus edes hetken sitä omaa aikaa!

Omaa aikaa kuitenkin olisi tarjolla mutta en osaa tai halua sitten kuitenkaan tarttua siihen tilanteen tullen.
Helmin mummi on kysellyt monesti voisiko saada tytön viikonlopuksi luokseen tai edes yhdeksi yöksi mutta mun vastaus on yleensä jyrkkä ja ehdoton ei. Enkä edes oikeasti ymmärrä syytä tähän. Jotenkin kehittelen päässäni kaiken maailman tekosyitä ja kauhukuvia miksei Helmi voisi mennä hoitoon. Vaikka tiedän että Helmi nauttisi mummin ja vaarin seurasta aivan varmasti! Aina kun ollaan menossa käymään mummilassa niin Helmi pukee into piukeena haalaria niskaan ja huutaa 'mennään jo!' Tiedän myös että Helmi olisi osaavissa käsissä joten siitäkään ei pitäisi ottaa pään vaivaa.

Tässä taannoin olin todella uupunut kun Henniä vaivasi vatsa ja Helmi nukkui muuten vain erittäin huonosti niin tyttöjen mummi haki Helmin yhdeksi yöksi hoitoon, jotta saisin nukkua ja kerättyä lisää voimia. Siinä kävi kuitenkin päinvastoin! Valvoin melkein koko yön ja pyörin sängyssä, kun mietin että miksi mun piti antaa Helmi hoitoon kun pärjätään kuitenkin ihan hyvin. Aamulla mulla olikin jo ihan hirveät morkkikset ja halusin että Helmi tulee heti kotiin.

Meillä käy myös kerran kuussa perhetyöntekijä koska Helmi on neuvolassa todettu vilkkaammaksi lapseksi niin hän käy antamassa tukea ja neuvoja mulle. Tämä perhetyöntekijä neuvoi mua ottamaan päiväkotiin yhteyttä jospa Helmi saisi sieltä paikan ja pääsisi muutamana päivänä viikossa pariksi tunniksi päivähoitoon koska se olisi tytölle tosi huippu juttu.
Olisi varmastikkin mutta tässä mun oma ajatusmaailma tuli taas vastaan, miksi ihmeessä mä laittaisin Helmin muiden hoidettavaksi ja makaisin itse perse homeessa kotona? Siihen kaatui se päiväkoti juttu.

Jere kysyy multa lähes joka viikonloppu haluisinko mennä kavereiden kanssa jonnekin viihteelle tai muuten vain kahville tai vaikka shoppailemaan! Idea on ihana mutta tosipaikan tullen en lähde. Tässäkään ei ole kyse siitä että ajattelisin ettei Jere pärjää lastensa kanssa, en itseasiassa edes tiedä mistä nämä tunteet kumpuaa eikä näistä pääse yli eikä ympäri!

Nyt kuitenkin aion ottaa pienen siivun sitä omaa aikaa ja lauantaina lähden muiden elokuun mammojen kanssa Tampereelle viihteelle. Tätä ollaan suunniteltu jo joulukuun alusta lähtien, joten nyt ei saa mennä pupu pöksyyn! Helmi ja Henni eivät nytkään mene minnekään hoitoon vaan jäävät isänsä kanssa kotiin puuhastelemaan. Ja totta puhuen nyt mulla onkin sellainen fiilis tästä, että mä voin lähteä ja haluan lähteä ulos. Intoa siis riittää, kohta onkin jo lauantai!

Onko kellään muilla tälläisiä tuntemuksia?