Virvonvarvon

Helmi heräsi aikasin aamulla intoa puhkuen ja kysyi, että mennäänkö heti virpomaan! Tarkkaan tyttö kertoi minkälaisen kissa maalauksen haluaa kasvoihin ja että tämän päivän Helmin nimi olisikin Panda-kissa. Ensimmäisenä virvottiin tutuille naapurin mummoille, en tiedä oliko ilo suurempi meidän tytöillä vai näillä naapurin mummoilla. Saatiin kuulla monia onnellisia huokailuja ja kiitosta siitä, kun kävimme. Eräs mummo olisi mielellään jäänyt juttelemaan pidemmäksikin aikaa ovensuuhun. Jatkettiin matkaa äitini luokse, kunnes meitä vastaan käveli eräs mies meidän naapurista. Leveä hymy kasvoilla hän kertoi kuinka mukavaa oli kun kävimme, hänen vaimo oli siis soittanut innoissaan ja kertonut käynnistämme. Kuuntelin taas saman tarinan siitä, kuinka aina hekin ostavat paljon herkkuja mutta virpojia ei vaan näy tai kuulu. Rupesin miettimään tätä asiaa, miksi nykyään lapset viedään virpomaan vain omille mummeille ja vaareille, eikä vieraille ollenkaan? Monet vanhukset kuitenkin odottavat karkkikulhon kanssa niitä pieniä noitia ja kissoja vitsoineen mutta usein joutuvat kerta toisensa jälkeen pettyä, kun ketään ei kuulu. Eikö nykyajan lapsia kiinnosta virpominen vai onko vanhemmat tulleet varovaisemmiksi? Toki jos vieraiden oviin menee pimpottelemaan niin vanhempi voi olla mukana turvana. Itselleni tuli ainakin hirveän hyvä mieli siitä, kun näin että näille mummoille se oli oikeasti iso juttu kuunella virvonvarvon loru ja saada se pieni vitsa. Monesti sain jopa toppuutella näitä mummeleita ja todeta ettemme tarvitse kokonaista kulhoa karkkia vaan yksi suklaamuna riittää, kiitos.

Virvotaanko teillä?