keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Onni blogien joulukalenteri / Konvehtikuusi

Onni blogien joulukalenterin toinen luukku aukeaakin tänään täällä! TÄÄLTÄ voit käydä katsomassa eilisen luukun, kuten myös kaikki tulevatkin. Huomenna kolmas luukku aukeaa Hanna Mi - blogissa, käykäähän kurkkimassa!


Tulin jakamaan teille ainakin omasta mielestäni kivan joululahja idean. Jos multa kysyttäisiin tärkeimpiä jouluun kuuluvia asioita, niin top 5 kärkipäätä vuodesta toiseen pitää suklaa! Olen aikamoinen suklaaholisti ja varsinkin näin joulun alla se korostuu. Kauppareissuilla voisin helposti unohtua konvehti hyllyjen luokse haaveilemaan kaikkien niiden ihanuuksien syömisestä. Tykkään siis syödä suklaata, joten tykkään myös jakaa tätä iloa eteenpäin läheisilleni. Joka vuosi paketoin kiloittain suklaata joulupaperiin! Mutta onhan se aika tympeää antaa suklaarasia lahjaksi (vaikka hyviä ne onkin), kun sen voi jokainen itsekin käydä kaupasta hakemassa. Kaveriltani sainkin mainion idean tehdä konvehtikuusia! Nyt konvehdit edelleen maistuvat taivaallisilta mutta myös näyttävät kauniilta koriste mielessä


Tähän tarvitset kartonkia, kuumaliimaa, pari palaa teippiä ja lauhkeita hermoja.
Aluksi kääri kartonki kartion malliseksi, leikkaa se sopivan kokoiseksi ja laita kartonki teipillä kiinni. Sitten laitat konvehdin toiseen reunaan kuumaliimaa ja kiinnittelet niitä kartioon, alhaalta ylöspäin. Lopuksi vielä liimasin glitteritähden kuusenlatvaan. Kannattaa muuten olla varovainen kuumaliiman kanssa, se on aivan hirvittävän kuumaa! Itse yritin olla mahdollisimman varovainen mutta sain silti sormiin pieniä palovammoja.



34 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tykästyin näihin itsekin aika kovin, voisin tehdä näitä loputtomiin paitsi sormet varmaan sulaisi pois kuumaliiman takia :D

      Poista
  2. Ihana idea! Mun on varmaan pakko heti kokeilla :D

    VastaaPoista
  3. Oooh, niin herkullisen näköisiä! Etenkin tuo Fazermint-kuusi!

    VastaaPoista
  4. Heiii, ihana idea <3 Ja siisti uus banneri <3 !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri on kyllä ihan huippu! Kaipasin pelkistettyä lookkia ja Terhi mulle sellasen teki ♡ Toi picmonkey ei vieläkään mene kunnolla ymmärrykseen :D

      Poista
  5. Montako pakettia suklaata meni/kuusi? Meinasin aluksi tehdä, mutta sitten totesin, että yhdestä paketista tulee turhan pikkuinen kuusi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös,että suklaata kului paljon! Tuohon pienempään meni yksi paketillinen ja tuohon isompaan kaksi pakettia.

      Poista
  6. Vau on tosi hieno! Ja tiedän mistä puhut tuon kuumaliiman kanssa. Vaikka on kuinka varovainen sen kanssa on hieman vaikeaa tehdä tuollaista *kröhöm* täsmätyötä.. Kerran minulla meni hermo ja piilotin kuumaliimapyssyni kaapin perukoille. Siellä se on vieläkin n. vuoden jälkeen.. Hahaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu on kyllä pirullinen väline toi kuumaliima! Pakko tässäkin hommassa oli sitä konvehtia pitää paikoillaan, muuten se rupesi valumaan alaspäin. Ja tietysti kun sormea siinä pitkään piti niin johan rupesi polttamaan :D

      Poista
  7. Herkulliset! Nam!
    Kiva sinun uusi banneri! Parempi kuin edellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Itsekin tykkään uudesta bannerista :)

      Poista
  8. Oi miten herkullisen näköisi! :P

    Uusi banneri on munkin mielestä hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on liiankin hyvän näköisiä! Mies illalla rapisteli yhtä kuusta ja aneli jos voitaisiin avata toinen, eeeiiii :D

      Poista
  9. Näitä meillä väkerrellään tänä jouluna eskariopeille ja terapeuteille! Mä käytin kuumaliiman sijasta askarteluneuloja, ja oli itse asiassa aivan huippufiksu idea! Vielä ois pari tekemättä ja sellofaani-projekti ja sitten nämä olisivat valmiita meillä. On vaiqn kumma, miten koko ajan tulisi uudenlaisia askartelu-ideoita (väkerrämme myös suodatinpussiruusu-päällystettyä lamppua), mutta pitänee säästää ensi jouluun! Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, siis mitäs nää askarteluneulat on? Toi sellofaanin laittaminen ei oo yhtään se mun juttu, voisin skippaa suosiolla :D
      Meilläkin keittiö muistuttaa enemmän jotakin askartelupajaa kuin keittiötä tällä hetkellä. Liikaa ideoita ja liian vähän aikaa! Mukavaa joulun odotusta sinnekin :)

      Poista
  10. Nämä on niin kertakaikkisen hinoja. Aleksi päätti tänään tehdä tällaisen myös. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että menee kokeiluun! Ei mullekaan riittänyt nämä kaksi vaan tänään kävin kaupasta hakemassa julia konvehteja, joten lisää kuusia tekeillä :D

      Poista
  11. Joo nää on tosi kivoja, meijän serkuilla on aina jouluisin suklaakuusia <3

    VastaaPoista
  12. Nämä kuuset on ihania! Minäkin aion kyllä kokeilla tänä jouluna, kiitoksia ohjeesta. Kiva, kun on hieman erilainen tapa antaa karkit. Tosi tylsiähän ne karkkilaatikot on tähän verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekin vähän kyllästynyt antamaan aina niitä karkkilootia, kivaa vaihtelua tämä :)

      Poista
  13. Hei tosi kiva idea ja ihanan näkösiä, mut nyt alko tekee ihan kauheesti mieli suklaata, eikä meillä just nyt ole :'( Oon menny syömään kaikki jemmatkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina siinä käy niin että silloin kun tekee eniten mieli niin sitä ei kotoa ole :D Höh!

      Poista
  14. Äääh superihana! Pihistän idean omiin joululahjoihini ::) <3

    VastaaPoista
  15. Kauniita ja eritoten herkullisia kuusia :).. Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä oikein kivan näkösiä koristeenakin pöydällä ja mikä parasta lopuksi nämä voi syödä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...