tiistai 17. helmikuuta 2015

Oma koti kullan kallis

Tässä on viimeiset pari viikkoa hoideltu asioita, Jere on juossut tapaamisissa, puhelinlangat ovat hohkaneet kuumuuttaan ja asuntoa on käyty katsomassa pariin otteeseen. Mutta nyt se on ohi ja voin ilokseni kertoa, että ollaan onnelliset kerrostalo kolmion omistajat! Jere alkaa tekemään remppaa jo tämän kuun loppu puolella, tarkemmin sanottuna jo ensi viikolla ja maaliskuun lopussa me vihdoinkin muutetaan takaisin saman katon alle

Meidän makkarille on kaksi vaihtoehtoa, joko isompi tai pienempi. Isompi on neliskulmaisempi ja pienempi on vähän pitkulaisempi. Isompi olisi tietysti parempi tytöille koska sängyt ja lelut vievät tilaa mutta olkkarin ja tämän makkarin välinen seinä on kuin paperia, joten äänet kuuluvat liian hyvin läpi huoneeseen vaikka telkkaria pitäisikin hiljaisella. Tytöt saavat siis näillä näkymin vähän pienemmän mutta hiljaisen huoneen.

Makkari on mulle yksi tärkeimmistä paikoista kotona, sen täytyy olla kutsuva, kaunis ja sellainen paikka jossa voi rentoutua ja heittää huolet nurkkaan. Tällä hetkellä siellä on sini-harmaat raita tapetit jotka eivät luo mulle ainakaan minkään asteista rentoa fiilistä, pikemminkin tuntuu siltä kuin olisi rähjäisessä sirkuksessa tai vankilassa.
Oon katsellut netistä jonkin aikaa erilaisia makuuhuone ideoita ja tykkään ihan mielettömästi tuollaisesta tehosteseinä ideasta, mutta voi mikä valinnan vaikeus!
Kuva: Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Kuva:Google
Ollaan Jeren kanssa aikalailla yhtä mieltä siitä, että haluttaisiin makkariin lämpimän värinen laminoitu seinä jonka eteen laitettaisiin sänky. Mutta koska karkeasti arvioituna tämä seinä on noin 12 neliötä ja laminaatti on aika pirun kallista, ei tiedetä vielä laminoidaanko kokonaan vai tehtäisiinkö mahdollisesti tuollain kehystettynä niinkun tuossa viimeisessä kuvassa on.

Mikä on noista teidän lemppari?

15 kommenttia:

  1. Paljon onnea asunnonomistajille! :) Toiseks viimeinen kuva on musta paras, oooiokein ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tollanen kiviseinä olisi kyllä ihana mutta tuskin makkariin ainakaan meille tulisi, iho olisi jatkuvasti rikki jos käden törkkäisi siihen :D

      Poista
  2. Noniin tekin pääsette nyt muuttamaan!

    Meillä oli tuollainen harmaa seinä entisen kodin makuuhuoneessa. Senyosin oli taikatapettia eli kimalteli jos oikea valo osui siihen. Mä pidin siitä :)

    Noista vaihtoehdoista mun lemppari on toi laminaatin tyylinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu maaliskuussa muutetaan vihdoinkin, on tätä odotettukin!
      Tollanen simppeli yksi värinen seinä ei ehkä iske muhun niin täysin kuin noi laminaatti versiot. Laminaattia siis todennäkösesti laitetaan yhdelle seinälle mutta se että laitetaanko koko seinä vai tollain kehysmäisesti niinkuin tossa alimmassa kuvassa on, erona tietysti että noi punaiset seinät olisi meillä valkoiset ja laminaatti olisi tummempaa :)

      Poista
    2. toi punanen on mun mielestä aika raju ja rauhaton vaikkakin on rakkauden väri :D Joo kyl mä kans sanoisin et toi laminaatti on jees!

      Poista
    3. Toi punanen on siis munkin mielestä ihan järkyttävän ruma :D Eli ei ollut tarkotus tollaseksi vetästä seinää vaan tossa oli esimerkkinä se tyyli. Toi laminaatti on kyllä niin ihana :)

      Poista
  3. Onnea uudesta kodista! <3
    Kolmas ja neljäs kuva on mun lempparit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3
      Tollanen laminaatti seinä on kyllä niin ihana :)

      Poista
  4. Onnittelut uudesta kodista! Varmasti huippua päästä laittamaan kotia omanlaiseksi :) Mun lemppari noista on tuo kolmas kuva.
    Meillä vaan on vieläkin asuntoasia haaveilu asteella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä ihanaa suunnitella ja ostaa kaikkea, täysin erilainen fiilis kuin mitä on vuokra kämppää laittaessa.
      Kyllä tekin vielä sen oman ostatte ;)

      Poista
  5. Moikka! Suosittelen semmosta Tikkurilan Tunto kiveä! Me laitettiin ulohuoneen yhteen seinään ja ihan sairaan hyvän näköinen tuli! Helppo levittää,ja näyttää ihan kiviseinältä,tai itseasiassa se on siis semmoinen struktuuripinnoite pienen pienistä kivistä ja sitä löytyy eri väreinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan laittamassa sitä tunto kivimaalia keittiöön :) Se on kyllä nätti mutta ei makkariin.. Sehän on sellaista karheaa maalia, eikö? Luulisi että se varisee suht helposti jos on jatkuvassa kosketuksessa, joten ei se makkariin oikein käy :D

      Poista
    2. Aa oolrait! :) Niin maalia se ei periaatteessa siis ole,vaan aitoa kivirouhetta,ei varise kun on oikein laitettu! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...