Kaksplus.fi

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Isin Synttärit

Eilen juhlittiin J:n 23 vuotis synttäreitä vaikka oikea juhlapäivä onkin vasta huomenna. Halusin järjestää jotain erilaista kuin aiempina vuosina on ollut koska halusin synttäreistä mieleenpainuvat ja muutenkin meidän arki tulee muuttumaan taas tuossa muutaman viikon päästä joten halusin että J pääsee kunnolla tuulettumaan ystäviensä kanssa.
Aloin suunnittelemaan näitä juhlia jo hyvissä ajoin, kesäkuun puoli välissä varasin Lohjan Kartanogamesilta värikuulasota pelin 10 hengelle ja aloin kutsumaan J:n ystäviä mukaan noihin juhliin. Aluksi näiden synttäri juhlien piti tulla yllätyksenä J:lle mutta kävi liian haasteeliseksi saada 9 miestä paikalle niin ettei J olisi tiennyt siitä mitään.
Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin kaikkien aikataulut sopimaan niin että kaikki pääsivät paikalle ja pelaamaan. Värikuulasodan jälkeen porukka tuli tänne mun luokse viettämään alku iltaa, oltiin kaverini kanssa tehty pientä ruokaa, kakkua, hyytelö shotteja sekä boolia.
Illalla siirryttiin rannalle, tytöt nauttimaan auringosta ja pojat pelaamaan jalkapalloa. Yö myöhään päätettiin käydä vielä Amarillossa mutta kai se tämä vanhemmuus on mikä meihin on "iskenyt" nimittäin lähdettiin jo puoli 2 aikaan kotiin nukkumaan kun muut jäivät juhlimaan vielä :D


 Kanasalaatin ohje TÄÄLLÄ

Oon joskus kirjoitellut tänne siitä miksi en tykkää käydä raskaana baareissa. Näin nopeasti kerrottuna; humalaiset ihmiset pitävät raskaana olevaa naista yleisenä omaisuutena jonka vatsaa voi tulla paijailemaan ja jolle voi jutella kaikenlaisia höpsöjä juttuja. Eilinenkään yö ei ollut mitenkään poikkeus, istuin pöydässä ja siihen tuli täysin tuntematon mies kättelemään ja esittelemään itsensä mulle. Samaan hengen vetoon tämä mies töksäytti mulle kuinka hän ei koskaan voisi maata sairaalassa jalat levällään ja ponnistaa lasta ulos niin että paikat repeää ja mies osasi kertoa myös kuinka uskomattoman kamalaa se kipu on. Mies kertoi myös kuinka ei tahdo peloitella mutta "näin tulee tapahtumaan aivan varmasti"  Ei varmaan nyt kuulosta kovin pahalta mutta tämä heppu ilmaisi asiansa niin kuin synnyttäminen olisi maailman raaoin kauhu elokuva enkä tule varmastikkaan ikinä toipumaan siitä :D 
Naureskeltiinkin J:n kanssa koti matkalla että miksi ihmeessä mun eteen sattuu aina nämä ihme heput!

Sellainen synttäri päivä tällä kertaa. Ilmeisesti onnistuneet juhlat olivat nimittäin sain paljon kiitoksia J:ltä sekä J:n ystäviltä kun olin järjestänyt tälläiset pippalot heille :)


:Nea

6 kommenttia:

  1. Mäkin oon käynyt raskaanaollessani baarissa, kylläkin vain istumassa, mitään en tietty juonut. Kyllä ihmiset kattoo pahasti tai vähintääkin ihmetellen! Näyttää, että teillä on ollut kivaa, hyvä juttu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no mäkin yritin juoda mun jää veden mahdollisimman nopeesti pois kun tuntu et ihmiset arvuuttelee että mitähän siellä lasissa on :D
      Mutta oli kyllä kiva ilta! :)

      Poista
  2. Nyt tuli nälkä kun näki nuo viinirypäle-juusto-nakki-lihapulla vartaat :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää niin hyvältä tuo salaatti ja muutenkin tein pöydän antimet! nami =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...